|
Post by Roy on Dec 29, 2017 13:35:35 GMT 2
Jazzmine XX "Jazzy" Täysiverinen, tamma Kuva © Pölhö
|
|
|
Post by Roy on Dec 29, 2017 14:05:12 GMT 2
29.12.2017 - EsteilläJoulusta oli selvitty ja nyt suunnattiin katse kohti tulevaa vuotta. Maximin ja Hunterin kanssa oli otettu kilpaileminen puheeksi, mutta minä itse ajattelin jättäytyä ensi kaudella vain sivustakatsojaksi. Päätös oli ollut helppo, sillä Luotimaan pyörittäminen piti minut kiireisenä ja Jazzyn oli määrä varsoa keväällä, joten siitä en kilpakumppania edes saisi. Jazzy seisoi hermostuneena käytävällä, sillä oli virtaa. Totta tosiaan hevosen liikkuminen oli jäänyt taka-alalle joulun korvilla, sillä vietin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen joulun perheeni kanssa. Ja, no Camillan oli määrä huolehtia tallin hevosista, mutta yksi asia johti toiseen ja lopulta hän soitti minulle synnytysosastolta olevansa kykenemätön. Siinä sitten soittelin läpi ties kuinka monet tuttavat, kunnes sain pari keikkalaista huoltamaan tallin. Jazzyn selkään en tosin antanut lupaa kiivetä, joten tamma oli hieman pörheänä. Tänään kuitenkin päästäisiin eriin liiallisesta energiasta, sillä olin saanut peruutuspaikan estevalmennuksesta. Kieltämättä pisti jännittämään, sillä kouluratsastus on jo pidemmänaikaan ollut minulle mieleisempi laji. Vaikka tunnit olivat tauolla oli perjantai houkutellut tallille yhden jos toisenkin henkilön hevosia hoitamaan ja toiset pääsivät jopa niitä liikuttamaan. Olivia lakaisi parhaillaan tallin käytäviä napit korvillaan. En ollut pahemmin ehtinyt tutustua uuteen työntekijään, mutta hän vaikutti mukavalta ja rehdiltä, joten totta ihmeessä oli palkannut hänet. Heitin kamat Jazzyn selkään ja konsultoin lähdöstäni Oliviaa, sekä toimistossa makaavaa Hunteria, jonka jälkeen talutin täysiveriseni ulos ja kapusin tamman selkään. Kiristin vyön ja varmistin puhelimen olevan mukana, jonka jälkeen lähdimme hitaasti, mutta varmasti kävelemään maneesille. Jazzy pärski pienessä pakkasessa, joka sai ympärillemme aikaan kunnon höyrypilven. Oli se talvi vain hienoa aikaa, jos kenttä pysyisi kunnossa. Lyhensin ohjia ja ravailin muutamia jäättömiä pätkiä. Maneesilla oli kuhinaa, sillä valmennuksessa oli kanssani muitakin ratsukoita, tosin ei Luotimaalaisia. "Roy, pitkästä aikaa!" valmentaja, Marko tervehti. Heilautin kättäni miehelle ja ryhdyin muiden mukana verryttelemään hevostani, vilkuillen samalla tulevaa tehtävää. Maneesiin oli kasattu muutama pysty ja okseri, kääntämisharjoitus, olettaisin. Niinpä työskentelin Jazzyn kanssa pitkälti ympyröillä ja otimme muutamat laukanvaihdot alle ennen kuin Marko otti tunnista ohjat käsiinsä. "Nonniin, oletan, että olette käyneet jo kaikki askellajit lävitse ja sivusilmällä katsottuna näytti menonne ihan hyvältä! Otetaan aluksi karuselli meininki, eli laukka alle ja tullaan välimatkojen mukaan pysty, kolme laukkaa, pysty, kaksi laukkaa ja okseri linjaa. Ponit voivat ottaa ensimmäiseen väliin neljä laukkaa ja toiseen kolme. Saa suorittaa!" Käänsin Jazzyn ympyrälle ja tein mahdollisimman siistin noston, jonka jälkeen laukkasin ison orin perässä, hyvällä välimatkalla. Otimme muutaman haparan askeleen ennen estettä, sillä en antanut Jazzylle tarpeeksi tukea. Pysty tippui, toiselle ravirikko ja okserista ohi. Kieltämättä pisti hieman hävettämään oma osaamattomuuteni, etenkin kun esteiden korkeus laineili vasta noin 50cm. "Ei se mitään! Uudestaan, muista pitää hevonen jalkojen välissä ja ohjat kädessä!" onnekseni Marko tunsi minut entuudestaan ja tiesi minut osaavaksi ratsastajaksi. Esteiden hyppääminen oli vain jäänyt taka-alalle.. Otin uuden noston ja ratsastin Jazzyn paremmin pohkeiden väliin, ensimmäiselle vähän liioiteltu hyppy, mutta yli mentiin puhtaasti. Toiselle hyvä hyppy, vaikkakin pieni kosketus ja okseri puhtaasti. Tehtävää jatkettiin ja muunnettiin, kunnes välikäyntien jälkeen lähdettiin työstämään enemmän yksilöä. Minä ja Jazzy pääsimme näyttämään taitomme ensimmäisenä. Esteetkin olivat jo esteen kokoisia, mikä kieltämättä pisti hirvittämään, mutta turhaan. Tamma suoritti tehtvät puhtaasti ja sitä sai jäädä jo enemmän pitelemään kuin ajamaan. On se vaan hieno hevonen.
|
|
|
Post by ixibicaap on Apr 28, 2019 9:02:54 GMT 2
|
|
|
Post by felecuyami on Apr 28, 2019 10:54:34 GMT 2
|
|
|
Post by eviyaxo on Jun 6, 2019 13:32:50 GMT 2
|
|
|
Post by usitozoxop on Jun 6, 2019 15:46:09 GMT 2
|
|